Home

Kurpitsa uunissa

Video: Uunissa paahdettua kurpitsaa (M, G) · Mirka Tuovine

Kuori kurpitsa kuorimaveitsellä. Kuutioi kurpitsa. Lisää kulhoon kurpitsakuutiot, öljy ja mausteet. Pyörittele niin, että mausteita ja öljyä on kaikilla pinnoilla. Levitä kurpitsakuutiot leivinpaperin päälle uunipellille tai uunivuokaan tasaisesti. Paista kurpitsaa uunissa reilu puoli tuntia Kurpitsa on myös suosittu raaka-aine piirakoissa. Kokeile Pirkan appelsiinituorejuustolla kuorrutettua kurpitsapiirakkaa, joka on helppo ja melko nopeakin valmistaa. Koristele luomus hasselpähkinärouheella. Toisena vaihtoehtona on Halloween-kurpitsapiirakka, jonka herkullisessa täytteessä maistuu mm. porkkana, kurpitsa, neilikka ja. Kurpitsa kypsyy uunissa ihanan meheväksi. Kuumenna uuni 200 asteeseen. Kauli sulatettu taikina ohuemmaksi. Siirrä se piirakkavuokaan ja laita päälle pala leivinpaperia ja painoksi esimerkiksi kuivattuja herneitä

Kurpitsa Kurpitsalajikkeet kurpitsareseptit - K-Ruok

Uunikurpitsa Kasvis, Lisukkeet Soppa36

Kypsennä uunissa 5-10 min. Kuutioi kesäkurpitsojen sisukset pieniksi kuutioiksi. Ruskista jauheliha Oivariini rasvassa pannulla. Lisää joukkoon hienonnettu sipuli ja paista, kunnes sipuli pehmenee. Lisää kesäkurpitsakuutiot, suola ja tuorejuusto. Sekoita Koverra kurpitsan sisällä olevat siemenet ja pehmeä rihmasto pois esimerkiksi tukevalla lusikalla tai jäätelökauhalla. Sisällä olevat siemenet ovat syötäviä, joten jos haluat ottaa ne talteen, puhdista ne ja paahda kuivalla pannulla tai uunissa. Leikkaa kurpitsa paloiksi ja kuori palat voi myös grillata, voitele öljyllä ennen grilliin laittoa. Hyvä lisuke vaikkapa uusille perunoille (paprika-voi / öljy hyvä kastike) Gluteeniton, sokeriton, kananmunaton, kasvisruoka, vähärasvainen. Reseptiä katsottu 108121 kertaa. Reseptin tekijä: metsänvartija 1. Pese pieni kurpitsa ja leikkaa se puoliksi. Poista siemenet ja leikkaa kurpitsasta noin sentin paksuisia viipaleita kuorineen

Paahdettu kurpitsasose Kurpitsakauppa

  1. . Pihvi, timjamivoita ja paahdettua kurpitsaa. 60
  2. Kurpitsa on loistava syksyn raaka-aine kokkailuun, sillä se nostaa vain vähän verensokeria! Se onkin siis loistava vaihtoehto lisukkeeksi perunan tilalle! Kurpitsa on emästä muodostava raaka-aine, joten syömällä sitä vähennät elimistön happokuormaa ja tuet terveyttäsi
  3. Valmistitpa kurpitsan keittämällä tai uunissa, tarkkaile kypsennysaikoja. Ohjeiden ajat voivat vaihdella hieman, mikäli teet ruoan eri kurpitsalajikkeesta. Monille voi jäädä tietyistä ruoista traumoja. Täytyy myöntää, että itselleni kurpitsa oli yksi tällainen ruoka
  4. ja sen täyteläinen maku syvenee ja tulee parhaiten esiin. Hyvä tapa on kuoria ja paloitella kurpitsa raakana ja paahtaa palat. Näin ne ovat suoraan valmiita vaikka salaattiin tai lisukkeeksi
  5. . Broilerinuijat ja kurpitsa-kukkakaalipaistos. 1 t 10

Leikkaa kurpitsa pienemmiksi paloiksi ja kuori palat terävällä veitsellä. Leikkaa kurpitsa kymmenisen senttiä pitkiksi ohuiksi suikaleiksi. Kuori sipulit ja leikkaa ne lohkoiksi jättäen niihin kannat jotta ne pysyisivät paremmin koossa uunissa kypsennyksen aikana. Pilko valkosipuli hienosti Laita uunissa olleet vihannekset pohjalle. Ripottele feta juusto päälle ja viimeiseksi kaada muna-kermaseos varovasti päälle. 7. Laita uuniin n.20-30min tai kunnes frittata on kunnolla kypsynyt. Minun huonossa uunissa kypsyttelen tätä n.40min ennenkuin kananmunaseos on kunnolla kypsynyt keskeltä. Tarjoile salaatin ja leivän kanssa Ripottele vuokaan päällimmäiseksi vielä juustoraastetta ja paista 200-asteisessa uunissa noin 40 minuuttia. Tarjoa kesäkurpitsavuoka hyvän leivän kanssa kasvisateriana tai liharuoan lisäkkeenä Lasisen vuoan pohjalle laitoin tilkan vettä ajattelin estäväni sillä astian halkeamisen uunissa. En tiedä onko se tarpeen, mutta vara on viisautta. Tarjosin salaatin kanssa. Kurpitsan kuori oli jo niin kovaa, että sen jätimme syömättä. Kypsä kurpitsanliha irtosi kuoresta helposti. Jauheliha-sipuliseosta jäi vähän ylikin Paista uunivihannekset 200 C asteisessa uunissa 20-40 minuuttia, kokeile kypsyyttä etteivät vihannekset mene liian pehmeiksi. Voit käännellä vihanneksia muutaman kerran paiston aikana. Mainos (uutinen jatkuu alla

Paahdettu kurpitsa on myös hyvä tapa tuoda joulupöytään vaihtelua kasviksiin perinteisten laatikoiden rinnalle. Meillä tämä kurpitsa maistui sekasyöjille siinä missä minullekin. Kurpitsa vaatii hyvin vähän aktiivista aikaa, mutta uunissa se saa kypsyä rauhassa jopa yli tunninkin Käyttämäni sisäpaisti kypsyi kolmessa tunnissa. Kahden tunnin kuluttua lisäsin perunat ja loput porkkanat. Pelkäsin, että jos perunat lisätään heti ja ne kypsyvät kolmekin tuntia uunissa, niin niistä tulee sosetta samoin kuin ehkä porkkanoistakin ja siksi päätin lisätä ne myöhemmin pataan, jotta tekstuuri säilyisi Paahdettu kurpitsakeitto on koostumukseltaan täyteläistä ja maultaan pehmeää. Sen vuoksi kurpitsakeitto on helppo valinta ruokapöytään, siitä kun yleensä tykkää kaikki. Tämän keiton salaisuus on hentoisen paahteinen maku. Kurpitsan palat saa uunissa karamellisoidun pinnan ja se tuo lisämakeutta keitoon Uunissa paahdettu myskikurpitsa. 1 kurpitsa 2 rkl fariinisokeria sormisuolaa. Kuori ja kuutioi kurpitsa. Laita kuutiot laakeaan kevyesti öljyttyyn uunivuokaan tai uunipellille leivinpaperin päälle. Ripottele päälle fariinisokeri ja sekoita kevyesti. Paahda uunissa 200 asteessa 50-60 minuuttia. Ripottele päälle sormisuolaa

Uunissa paahdetut vihannekset - Reseptit - MTVuutiset

  1. uuttia uunissa 225 asteessa sillä välin, kun liha lepää
  2. uutissa 200 asteessa. Poista kuoret ja soseuta kurpitsa. Valmista pohja. Soseuta taatelit ja kaurahiutaleet tehosekoittimessa tai sauvasekoittimella. Lisää loput pohjan aineksista ja sekoita hyvin. Levitä massa 18 cm irtopohjavuoan pohjalle ja.
  3. uuttia tai kunnes haarukka painuu kevyesti kurpitsaan
  4. Kurpitsa kuoritaan jos sen kuoret vielä ovat vielä ovat uunissa paahtamisen jälkeen tallessa, ja kurpitsa lämmitetään miedolla lämmöllä kattilassa sen nesteiden kanssa. Kun kaikki on kunnolla lämmennyt, keitto soseutetaan ja sen maku tarkistetaan
  5. uuttia, tai kunnes kurpitsa on lusikoitavan pehmeää. Jäähdytä. Lusikoi pehmeä kurpitsa kuoristaan ja soseuta sauvasekoittimella. Laita sose jääkaappiin purkkiin odottamaan viikonlopun ruokahetkiä, tai pakasta. Vinkki: paahda siemenet öljyn kera uunissa ja käytä vaikkapa risoton tai keiton.
  6. Runsas ja herkullinen pannukakkuja aamiaiseksi koko perheelle. Valmista vain yksinkertaisesti saatavilla olevista tuotteista. Voit maistella mausteita. Ainesosat Sydän - 1 kpl. Perunat - 2 kpl. Sipuli - 1 kpl. Valkosipuli.
  7. Kurpitsa-fetapullat, joista taisteltiin. Tein viime viikolla ruokakaupassa löydön, jota en voinut jättää kaupan hyllyyn. Nimittäin luomuviljeltyjä myskikurpitsoja (Butternut squash), ja vielä erittäin kohtuulliseen hintaan. Ostin yhden yksilön mukaani

Kurpitsat uunista ulos - Jotain maukast

Säilykkeiden lisäksi kurpitsa sopii erinomaisesti sekä suolaisiin että makeisiin ruokiin. Kokeile kurpitsaa rohkeasti esimerkiksi keittoihin ja patoihin, leipiin ja piirakoihin sekä jälkiruokiin.. Kurpitsan lohkot voi myös kypsentää uunissa ja tarjota uuniperunan tapaan Paista uunissa 225 asteessa noin 30-40 min. (Tässä ajassa kesäkurpitsat, tomaatit ja sipulit ovat pehmenneet täysin.) 5. Sopii hyvin esimerkiksi pihvien tai grillimakkaroiden lisukkeeksi. Kommenti Tuottiko kasvimaa satoa? Kesäkurpitsa sopii niin grillattavaksi, hillopurkkiin kuin pastan sekaan. Kesäkurpitsa on suosittu kasvimaan herkku, joka tuottaa monille runsaasti satoa. Kodin Kuvalehti keräsi yhteen parhaat kesäkurpitsareseptit! Uuniin Uunissa kesäkurpitsa muuttuu moneksi

TÄYTETTY KURPITSA, IHANA SYKSYINEN RUOKA Saaranlautasell

  1. Kun yhdistetään kesäkurpitsavuoka sekä tortilla española, askarrellaan hiukan ulkonäön kanssa ja paistetaan se uunissa, saadaan upea (näin ihan vaan vaatimattomasti) kesäkurpitsa-perunamunakas. Sen voi syödä sellaisenaan tai nauttia vaikka lihapullien, kasslerpihvien, paistetun kalan tms kanssa
  2. Halkaise kurpitsa, kaavi siemenet pois. Kuori ja lohko kurpitsa. Valuta päälle öljy, mausta suolalla. Kypsennä kurpitsa pehmeäksi 200-asteisessa uunissa
  3. Potimarron-kurpitsa, jonka bongasin viime vuonna loistavasta Puutarhan ja hellan välissä-blogista, onnistui tekemään peräti kolme kurpitsaa tänä vuonna. Potimarron-kurpitsaa oli paahdettu uunissa erilaisten mausteiden kanssa, ja hyvää oli ollut. Noissa yläkuvissa näkyy kaksi potimarronia, ja kolmannen, sen ensimmäisen ja kypsimmän.
  4. Kurpitsa (Cucurbita pepo) on kurpitsoihin (Cucurbita) kuuluva köynnöskasvi, joka on kotoisin Keski-Amerikasta.Kasvin hedelmää käytetään ruoka-aineena ympäri maailman. Siemenistä voidaan puristaa ruokaöljyä, tai ne syödään sellaisenaan.Nykyään kurpitsaa viljellään maailmanlaajuisesti. Kurpitsan päätuottajamaat ovat Venäjä, Turkki, Balkanin maat, Kiina ja Mek
  5. Kurpitsasalaatti ja kurpitsapiirakka resepti Ainekset * Kurpitsa-pähkinäpiirakka 1 pkt valmista piirakkataikinaa * täyte 4 dl kurpitsasosetta (höyrytettyä kurpitsaa soseena) 2 dl kermaa 3 kananmunaa 1 dl tummaa demererasokeria 0,5 tl kanelia 0,5 tl neilikkaa 1 rkl tuoretta raastettua inkivääriä * pähkinäkuorrutus 1 dl kaurahiutaleita.

Paahdettu kurpitsa Maku - meillakotona

Paloittele kurpitsa reiluiksi lohkoiksi. Kuori ja puolita salottisipulit. Levitä kaikki kasvikset uunipellille, lisää haluamasi yrtit. Valuta päälle öljyä ja mausta reilusti suolalla ja pippurilla. Paahda kasviksia uunissa 200 asteessa noin 20 minuuttia. Kuori ja paloittele chorizo. Valuta kikherneet ja hienonna yrtit. Laita pastavesi. Ohje on Aura Liimataisen kirjasta: Parasta Kotiruokaa Ja Makuja Maailmalta (WSOY, 2005). Kesäkurpitsa-jauhelihapaistos. 400-500 g kesäkurpitsaa 2 rkl öljyä tai margariinia. Täyte: 300 g jauhelihaa 2 sipulia 2 rkl öljyä 2-3 dl tomaattimurskaa 3 rkl tomaattisosetta 1 valkosipulinkynsi 1 tl basilikaa 1 tl oreganoa 1 tl suola Meinasin lähteä etsimään varastosta kirvestä, jotta saisin jättimokkulan halki, mutta halkaiseminen onnistuinkin isolla keittiöveitsellä. Osa kurpitsasta meni uuniin sipulien ja salvian kanssa ja loput keittelin soseeksi. Pitkään on tehnyt mieli kokeilla kurpitsa-juustokakkua ja siitä tuli vallan mainiota Uunissa paahdetut ja maun mukaan maustetut kurpitsalohkot/-kuutiot maistuvat lisäkkeenä, salaateissa tai pastan sattumina. Näissä ruuissa kurpitsaan kannattaa suhtautua, kuten juureksiin; esimerkiksi kurpitsa, savukala ja sinihomejuusto muodostavat hurmaavan yhdistelmän. Kurpitsa maistuu myös pestojen ja rucolan kera Yksinkertaista, sesongin mukaista ja sellaista, jossa kasvisten omat maut pääsevät parhaiten esille. Uunissa paahtaminen sopii monille syksyn sesonkituotteille ja ruoka valmistuu kuin itsestään, juuri niin kuin tämä lehtikaali-kurpitsapasta. Kurpitsa on itselleni melko uusi tuttavuus ruokapöydässä

Erityisen kiinnostavalta näytti pienehkö, vihreä kurpitsa, josta puolitettuna tulisi osapuilleen sydämenmuotoinen. Kurpitsan kylkeen liimatussa tarrassa luki acorn squash, suoraan käännettynä tammenterhokurpitsa, ja löysin netistä helposti useita reseptejä, joissa sitä käytettiin pääraaka-aineena Laita leikatut pinnat alaspäin leivinpaperille pellille ja kypsennä n 20 min 225 asteisessa uunissa. Sillä aikaa kun kurpitsa kypsyy uunissa tein täytteen. Pienennä kaksi valkosipulinkynttä, chili ilman siemeniä, kevätsipuli ja paista jauhelihan kanssa pannulla Kuori ja pilko kurpitsa. Laita uunivuokaan, kaada päälle oliiviöljy ja mausteet ja sekoita. Laita vuoka 200 asteiseen uuniin noin 25 minuutiksi. Sen jälkeen lisää vuokaan kidneypavut ja vuohenjuusto ja anna olla uunissa vielä noin 5 min (tai kunnes juusto on sopivasti sulanut). Nauti esimerkiksi raikkaan salaatin kanssa Lievä kurpitsa on parhaiten lisätty lihavalmuun tai sitä käytetään täyttämällä samsa ja manti. Makea kurpitsa puolestaan on erinomainen perusta jälkiruoille, pannukakkuille, piiraille, kakkuille ja kastikkeille. Hyödyllisten aineiden säilymisen maksimoimiseksi kurpitsassa on parasta keittää se uunissa tai monivärissä Yksi yleisimmistä ruoanlaittotavoista on uunissa paistaminen. Suuri hyöty ihmiskehoon on leivottu kurpitsan kiinnitetty hunaja. Lisäksi voit lisätä sokeria tai mausteisia yrttejä. Paahdetun kurpitsan edut. Sisältää runsaasti A-vitamiinia, kurpitsa vaikuttaa silmän terveyteen, parantaa näkökykyä ja suojaa tautia vastaan

Uunissa paahdettu kurpitsa kypsyy vaivatta - katso ohje

Kuori kurpitsa, halkaise se ja koverra siemenet pois. Leikkaa kurpitsa suupaloiksi. Kuori punasipuli, halkaise se ja leikkaa lohkoiksi. Voitele uunivuoka öljyllä ja laita kurpitsat ja punasipulit vuokaan. Lisää currytahna ja kiehuva vesi, sekoita. Peitä vuoka kannella tai foliolla ja paista 225 asteessa n. 15 minuuttia Lämmitä uuni 200 asteeseen. Halkaise kurpitsa kahtia ja poista siemenet ja rihmat. Viipaloi kurpitsa noin sentin paksuisiksi viipaleiksi. Levitä viipaleet uunipellille ja lorauta päälle noin 1 rkl oliiviöljyä. Mausta viipaleet suolalla ja pippurilla. Paahda uunissa keskitasolla noin 25 minuuttia, tai kunnes palat ovat pehmenneet Uunissa paistettu kurpitsa on erinomainen ravinnetuote. Tätä alhaisen kalorien ja samalla erittäin tyydyttävän lautasen voi käyttää ilman pelkoa pilata kuva. Alla on resepti, joka on ihanteellinen niille, jotka ovat parhaillaan menettämässä painoa, joten valmistelemme uunissa.

Pyörittele kurpitsa- ja paprikapalasia hetki öljyssä ja kumoa ne sitten uunipellille. Paahda kasviksia 225-asteisessa uunissa noin 15 minuuttia, kunnes kurpitsat ovat lähes kypsiä. Kuori omena, poista siemenkota ja kuutioi hedelmäliha. Lisää omenakuutiot uunipellille ja anna kasvisten paahtua uunissa vielä noin 5 minuuttia Minulle uunissa paahtaminen taitaa olla vähän sama juttu kuin pekoni. Tekee melkein mistä vain herkun. :) Resepti on alunperin Jamie Oliverin Alaston Kokki-kirjasta. Kirja on vuodelta 1999 ja voi kuinka Jamie on kansikuvassa ihan pikkupojan näköinen! Huuhtele kurpitsa ja halkaise se. Esipaista pohjaa uunissa 20 minuuttia. Valmistele pohjan paistuessa täyte: laita kaikki täytteen ainekset isoon kulhoon ja sekoita massa tasaiseksi lusikalla. Ota esipaistunut pohja uunista ja levitä sille täyte tasaisesti. Laita koko komeus uuniin ja paista 30 minuuttia tai kunnes täyte on kokonaan hyytynyt. Anna jäähtyä sopivaksi ja. Laita kurpitsa pellille jossa on leivinpaperi, kurpitsasta vuotaa paahtaessa siirappia joka tarttuu muuten peltiin! Paahda uunissa noin 2 tuntia, kun kurpitsa on ihanan pehmeä, nosta se uunista ja anna jäähtyä. Kun kurpitsa on jäähtynyt, kaavi ensin pois siemenet ja mahdolliset ruskeammat/palaneet osat päältä SISÄLTÖYHTEISTYÖ: Kesäkurpitsalasagne lie jo useimmille tuttu. Mutta että kurpitsa? Zoomailin pöydällä nököttäviä talvikurpitsoja sillä silmällä ja päätin testata. Ehkä niistä syntyy myös oiva lasagne? Ja oli mulla myös vähän taka-ajatuksena päästä testaamaan uutta uuniani, Boschilta viime viikolla saapunutta Serie 8 -uunia, jota nyt aktiivisesti testailen

Kuori kurpitsa. Paloittele se n. 1cm paloiksi, jos valmistat liedellä. Jos valmitat ruoan uunissa, niin tee isompia palasia, n. 3 cm paksuisia. Lisää pataan vesi+kasvisliemikuutio, tahini, kurpitsapalat, linssit ja kikherneet sekä sitruunan kuori+mehu ja halutessasi sahrami On se kurpitsa monipuolinen! Omani valmistin myskikurpitsasta, mutta tähän käy myös ihan tavallinen, oranssi, kurpitsan näköinenkin kurpitsa. Jos haluat voit ottaa kurpitsan siemenet talteen, paahtaa uunissa ja ripotella salsan päälle rapeutta antamaan Halkaise kurpitsa ja poista siitä siemenet. Valuta kurpitsanpuolikkaille reilusti öljyä ja mausta hunajalla, suolalla ja mustapippurilla. Paahda kurpitsoita 200 asteisessa uunissa 45-60 minuuttia, kunnes ne ovat pehmeitä Kurpitsa keitetään suolalla maustetussa vedessä tai kypsennetään uunissa noin 200 asteessa. Puolikkaan kurpitsan keittoaika on koosta riippuen noin 30 minuuttia tai paloina 15-20 minuuttia. Kypsän kurpitsan sisus kaavitaan esim. haarukalla tarjolle. Lisänä voi tarjota kasvis-, liha- tai kalakastiketta

Kesäkurpitsaa, tomaattia ja mozzarellaa uunissa 4 annosta Tomaattikastike 1 valkosipulinkynsi oliiviöljyä 2 prk tomaattimurskaa suolaa, sokeria ripaus chiliä oreganoa, meiramia, timjamia tuoretta basilikaa Kuullota hienonnettu valkosipulinkynsi öljyssä kattilassa. Lisää tomaattimurska ja kuivat mausteet Kurpitsa-riisikeitto resepti Ainekset 500 g Oranssia kurpitsaa (ilman kuorta ja siemeniä) 1 kpl sipuli 1 kpl porkkana 1 kpl jauhoinen peruna 2 tl rypsiöljyä 8 dl vettä 2 rkl kanafondia 2 tl raastettua tuoretta inkivääriä 0.25 tl chilijauhetta 0.25 tl kanelia 0.25 tl muskottipähkinää 0.25 tl suolaa Pinnalle 2 dl kypsää täysjyväriisiä 2 rkl hienonnettua tuoretta persiljaa Ohjeet. Kurpitsa sopii lämpimän ruoan pääraaka-aineeksi. Täytetyt kesäkurpitsat ovat ruokalaji, josta on helppo tykätä. Herkku valmistuu kätevästi uunissa. Täyteläinen kurpitsapasta sopii myös isoon nälkään. Kun taas paahdetut kurpitsapalat toimivat herkullisena vaihtoehtona perinteisille dipattaville snackeille Halkaise kurpitsa pitkittäin. Kaavi siemenet pois. Valele kurpitsan sisäpinta öljyllä, mausta suolalla ja pippurilla. Pane kurpitsan puolikkaat uunivuokaan leikkuupinta alaspäin. Paahda 225-asteisessa uunissa noin 30 minuuttia. Silppua sipulit ja valkosipulinkynnet. Kuullota sipulit voissa paistokasarissa. Lisää yrttisilppu ja parmesaani

Halkaise kurpitsa, poista siemenet ja lohko kurpitsa pellille leivinpaperin päälle. Paahda lohkoja uunissa 35 minuutin ajan, kunnes lohkot ovat pehmeitä.2. Freesaa kattilassa oliiviöljyssä silputtua sipulia ja valkosipulia, kunnes ne pehmenevät Leikkaa kurpitsa paloiksi. Laita ne paistonkestävään vuokaan ja sekoita joukkoon öljy, chilijauhe, suola ja pippuri. Paahda 225 asteisessa uunissa noin 20 minuuttia. Anna kurpitsoiden jäähtyä hetki. Paahda pekaanipähkinät kuivalla pannulla. Valmista kastike sekoittamalla ainekset yhteen Myskikurpitsan maku on yleensä hieman pähkinäinen ja makea. Siitä on helppo valmistaa erilaisia lisukkeita ja keittoja. Tämän keiton tein nopeasti sen jälkeen kun kurpitsa oli ensin kypsynyt uunissa. 1 myskikurpitsa voita kana- tai kasvisliemikuutio vettä kermaa tinjamia kanelia tabascoa suolaa muskottipähkinää sipulijauhetta Halkaise kurpitsan puoliksi, poista siemenet, ja laita.

Myskikurpitsa-linssikeitto - Ida's Cozy Corne

Uunissa paistettavat donitsit ovat tulleet suosituiksi kotileipureiden keskuudessa niiden helppotekoisuuden ansiosta. Vähemmällä rasvallakin selvitään, kun uppopaistamisen sijaan donitsit kypsyvät siististi donitsivuoan. koloissa.. Makua ja näyttävyyttä ei uunidonitseistakaan jää puuttumaan, siitä pitävät huolen mielikuvitukselliset kuorrutteet Ruokaohjeet ja reseptit > reseptit > Kesäkurpitsa lohkot uunissa resepti. Ruokaohje: Kesäkurpitsa lohkot uunissa resepti. Reseptiluokat: reseptit

Levitä siemenet tasaisesti leivinpaperin päälle ja paahda uunissa noin 15-20 minuuttia tai kunnes siemenet ovat saaneet kauniin värin. Alunperin Keski- ja Etelä-Amerikasta peräisin oleva kurpitsa on monipuolinen ja edullinen (noin 2,65 € / kg) raaka-aine Kuori kurpitsa ja paloittele 3-4 cm pituisiksi paloiksi. Laita uuni lämpenemään 220 asteeseen. Yhdistä rypsiöljy, fariinisokeri, kaneli ja inkivääri kulhossa. Pyörittele kurpitsanpalat mausteseoksessa, laita leivinpaperilla vuoratulle pellille ja paahda uunissa 15 min. siten, että ne pehmenevät

Herkullinen makeat kurpitsalohkot paahtuvat pehmeiksi uunissa. Voit maustaa kurpitsat myös hienonnetulla chilillä ja valkosipulilla. Tämä ja muut herkulliset reseptit K-Ruoka-mobiilisovelluksesta Huuhtele kurpitsa, paprikat, kirsikkatomaatit ja rukola. Poista paprikoista sisus ja leikkaa ne 4-6 osaan. Paloittele kurpitsa uunipellille ja paahda paprikapalojen kanssa uunissa noin 30 minuuttia. Leikkaa kirsikkatomaatit 2-4 osaan. Pilko pähkinät karheaksi rouheeksi. Kypsennä broileri/tofu pannulla

Pese ja kuivaa kurpitsa. Halkaise ja poista siemenet. Laita puolikkaat uuninkestävään vuokaan. Laita siemenkuoppaan nokare voita, ripottele kurpitsan pinnalle oliiviöljyä ja kuivattua chiliä. Uuni 200 asteeseen, paista n. tunti tai kunnes haarukka menee helposti kurpitsan lihan läpi. Maku oli yllättävän bataattinen Viikonlopun mökkivieraille tein uunikasviksia ja vasta ruokailun jälkeen huomasin unohtaneeni myskikurpitsan keittiön sivutasolle. Kurpitsa sitten kulki kanssani takaisin kotiin ja tarkoitus oli paahtaa sitä uunissa oliiviöljyllä valeltuna ja hiutalesuolalla maustettuna Kurpitsa-juustokakku Kurpitsaa tuli sen verran runsaasti, että sitä täytyi kakkuunkin laittaa. Kurpitsan maku on sen verran mieto, että se ei juurikaan maistu. Kaada taikina irtopohjavuokaan (n. 24 cm) ja paista uunissa 200 asteessa noin 7 minuuttia. Anna pohjan jäätyä

populær: